Syy siihen, että jokin asana on inhokki tai hankala on korvanvälikysymys. Kysymys ei todellakaan ole siitä, että jokin lihas ei nyt vaan veny tai paikat ei aukea tai voimaa puuttuu. Nämähän ovat vain pikkuongelmia, jotka hoituvat itsestään ajan mittaan. Asanat on aina mahdollista tehdä jollain tasolla fyysisesti. Liikkeistä löytyy erilaisia versioita, joiden kautta niihin voi päästä käsiksi, vaikkei itse asento olisikaan "täydellinen". (Täydellinen lainausmerkeissä, koska jooga ei ole laji, jota "harjoitellaan" ja sitten suoritus on "valmis".) Mikä todella estää asanoissa onnistumisen, on päänsisäinen kysymys. Joogassa on kyse henkisten esteiden kohtaamisesta, ja niihin otetaan kontaktia matolla.
Henkilökohtaisesti vaikein asana tähän asti on minulle ollut päälläseisonta. Tästä olen tilittänyt aiemminkin. Henkisessä mielessä sirsasanassa joutuu kohtaamaan pelkoa. Astangasarjassa se ei ole vahingossa harjoituksen loppupäässä. Kun keho on jo fyysisesti väsynyt, loppuliikkeiden rauhoittuminen ikään kuin kärjistyy päälläseisontaan. Se vaatii totaalisista keskittymistä ja hiljentymistä omaan keskiöön tai muuten tasapaino on menetty. Minulla ainakin näin. Yksikin häiritsevä ajatus ja fokus on hajonnut ja usko mennyt. Yleensä tuhoavat ajatukset ovat mallia "eieiei, en pysty tähän", "apua kaadun" tai pahempaa "apua putoan!" Vaikkei päälläseisonnassa oikeasti voi pudota mistään, absurdi ajatus. Eihän jaloiltakaan putoa sen korkeammalta, vaikka tasapaino menisi alta... mutta tunne on kokonaisvaltaista paniikkia eikä pelko noudata mitään logiikkaa.
Sirsasanassa joutuu henkisesti kohtaamaan itsensä kuoleman pelon. Asanassa joutuu antautumaan tilaan, joka ei ole tutulla tavalla hallinnassa. Siksi se saattaa olla pelottava. Tiedän ihmisiä, joille päälläseisonnassa ei ole mitään sen kummempaa, mutta tiedän myös ihmisiä, jotka eivät suostu edes tekemään sitä. Ainoa neuvo päälläseisontaan on oikeastaan vain kohdata se. Ei tietenkään ennen kuin keho on siihen fyysisesti tarpeeksi vahva, ettei koko ruumiinpaino kasaudu niskanikamien ja kallon päälle. Päälläseisonnassa paino on hartioilla. Mutta pohjimmiltaan tasapainon ja oman keskiön hakeminen on uskon ja uskaltamisen asia. Ja miten ihana tunne onkaan se, kun tasapaino pysyy. Kyse on luottamuksesta, rauhasta, hiljaisesta voimasta.
Elämä kantaa.
