toukokuuta 20, 2013

Joogakurssilla

Kaunis kurssiviikonloppu takana, kiitos kaikkeus, että sain tämän kokea.

Tutustuin Saarijärven joogaopistoon, nautin uskomattoman ihanasta kasvisruuasta ja lenpeästä hathajoogasta, luonnosta, kirkkaasta linnunlaulusta, järvimaisemasta ja hiljaisuudesta.

Vaikka joogakurssi kesti vain perjantaista sunnuntaihin, tuntui, kuin olisin ollut kuukauden poissa. Viikonloppu oli muutenkin universaalisti jännittävä, auringonpurkausten vaikutus tuntui niin, että sain lauantai-aamusta järkyttävän migreenikohtauksen, joka alkoi aivan tyhjästä. Jouduin lähtemään kesken mielenkiintoisen luennon vessaan oksentamaan, ja siitä alkoi päänsärky, joka käänsi aivot ja vatsan ympäri. Moista en olekaan ihan vähään aikaan kokenut, ja mietin kovasti, mikä sen laukaisi. Stressin purkaantuminen? Odotuspaineet kurssin suhteen - olen tosi kauan suunnitellut Saarijärvelle lähtöä, ja vihdoin se toteutui, vai mikä ihme? Yleensä en reagoi näin voimallisesti, en ole enää vuosikausiin saanut vastaavia kohtauksia. Puhdistusta on ilmassa ja isosti, kurssin jälkeen on ollut todellakin uudelleen syntynyt olo, taas tuhannennen kerran. Apua tuskaiseen oloon pyysin ja sain. Tämän Christina Perrin kappaleen omat suojelijani laittoivat korviini soimaan, ja se on ihanasti hoitanut ja hellinyt koko viikonlopun. Vaikka tuntuisi, että olemme yksin tai erillämme, meitä rakastetaan koko ajan. Näiden Saarijärven kuvien kera kaikille ihanaa päivää ja kevättä!

Don't be afraid I have loved you
For a thousand years
I'll love you for a thousand more.


näkymää rantalaiturilta


Opiston sisäänkäynti aamuauringossa

Ja tämä kaveri tuli kurkistamaan huoneeni ikkunan taakse










toukokuuta 04, 2013

Usko siirtää vuoria

Kun uskot, asiat tapahtuvat: universumin tanssi, olemassa olemisen täyteys, elämän merkitysellisyys. Mielen tyyneyteen ja täydelliseen läsnäoloon on monta tietä. Yhdelle reitti kulkee joogan kautta, toiselle luonnon, kolmannelle taiteen. Kukapa minä olen sanomaan, mikä on toisille oikein?

Tämä ruumis-mieli-sielu-yhdistelmä, jota kutsun minäksi, lämpenee näköjään joogasta melko tavalla. Siispä teen sitä. Joogan kautta minulle tulee tunne mielekkyydestä. Onko hienompaa asiaa tässä turhuuksien maailmassa kuin tuntea tekevänsä jotain arvokasta?

Harjoitukseni on nyt vaiheessa, jossa tykkään joogata yksin. Tähän saakka olen kokenut, että ainoa oikea ja turvallinen tapa tehdä joogaa on mennä salille ja puhista ryhmässä ohjaajan siunaavan katseen alla. Mutta tänä vuonna olen yhä enemmän siirtynyt yksin joogaamiseen. Siinä on omat haasteensa. Kun huushollissa asustaa kuusi henkeä, joista neljä alaikäistä, rauhallista tuokiota joogalle on hankala järjestää. En sano, että se on mahdotonta, mutta se on hankalaa. Gurun luona käyn silloin tällöin "virittämässä energiat" kohdilleen, mutta muuten mieleni on ikään kuin kääntynyt niin sisäänpäin, että haluan tunnustella ja hakea asanoita itsekseni. Haen hiljaisuutta ja rauhaa harjoitukseen, keskittymistä ja läsnäoloa, itseni kuuntelemista.

Jakoon lähtee video joogan hyvistä vaikutuksista ja itseensä uskomisen tärkeydestä.

Namaste!