Mieleni tekisi kommentoida paljonkin gurunpalvonta-aihetta. Se kulkee osana joitakin joogasuuntauksia, ja liittyy varmasti osaltaan intialaiseen kulttuuriin, jota on vaikea siirtää länteen sellaisenaan. Meidän länsimaiseen asenteeseemme (= jokainen on oman onnensa seppä) ei mikään pyhyys tai palvonta oikein istu. Silti joogaharjoitus voi olla hyvinkin hengellinen ja harras kokemus. Ja juuri tässä tullaan vaarallisille vesille, kuten Maria Peura totesi. Pyhyys on hyvin yksityistä ja siihen ei pitäisi kenenkään gurun näppejään survoa.
Kokonaisuutena Voimalan katsaus tähän suosittuun lajiin vaikutti aika pintaraapaisulta. Toisaalta joogasta on todella vaikea keskustella silloin, kun yhteinen kokemus puuttuu. Keskustelusta tulee väistämättä pinnallista, kun toinen osapuoli on pakotettu puhumaan lehtiartikkeleiden varassa. Jooga on myös paraatiesimerkki siitä, että tekeminen menee aina puhumisen ohi. Et voi tietää, miltä joku tuntuu, ellet ole omissa nahoissasi sitä kokenut.
Ohjelman lopuksi haastattelijat pyysivät vieraita kertomaan suosikkiasanansa, mikä oli jotenkin huvittavaa. Ei kai se nyt ole joogassa olennaista, mikä sattuu olemaan oma lempilapsi. Harjoituksen helpot ja hankalat asanat tulevat ja menevät. Omat lempiasanat ovat ainakin vaihtuneet jo monta kertaa. Inhokkiasanasta saattaa tulla suosikki vain siitä syystä, että se on haastava tai koska se alkaa sujua. Vastaavasti helpot asanat eivät välttämättä palkitse pitkään tai voivat muuttua uudelleen vaikeiksi ja lakata olemasta suosikkeja. Asanoista löytyy aina uutta, ja sitä mukaa, kun keho muuttuu, asanatkin muuttuvat, suhtautuminen niihin muuttuu ja asanassa killuminen tuntuu erilaiselta.
Edellinen lauseeni on hyvä esimerkki siitä, miksi joogasta puhuminen on niin vaikeaa. "Tuntuu erilaiselta" ja "muuttuu" ovat vaikeasti avautuvia käsitteitä. Ne voivat tarkoittaa mitä tahansa. Ilman kokemusta on vaikea vääntää rautalankaa.
Yksi hyvä ystäväni kysyi kerran, miten oikein jaksan joogata, kun joka kerran tehdään samat liikkeet. Hän arveli, että kyllästyisi itse hetkessä, jos joutuisi toistamaan samaa kerta toisen perään. Yritin selittää, että siinähän juuri on joogan juju. Koskaan harjoitus ei ole samanlainen. Koskaan se ei tunnu samalta. En tiedä, ymmärtääkö hän tänä päivänäkään, mitä tarkoitin. :)
Tämän postauksen tarkoitus ei oikeastaan ollut muuta kuin riemuita, että joogasta puhutaan. Toivottavasti laji vetää uusia harrastajia ja jokaiselle löytyy se oma joogasuuntaus, joka "vaan tuntuu niin hyvältä", kuten Maria Peura määritteli syyn sille, miksi oma suosikkiasana päälläseisonta, on hänen suosikkinsa.
Jooga vaan tuntuu hyvältä.
