Kaikella on tarkoituksensa elämän kiertokulussa, siinä spiraalissa, jolla liikumme näennäisistä aluista näennäisiin loppuihin. Joogaharrastukseni "loppui" noin vuosi sitten polven kipuiluun ja henkisiin esteisiin. Ajattelin, että tämä ei ehkä sittenkään ole minun tieni ja laitoin homman jäihin.
Eilen palasin kotiin. Kuin tuhlaajapoika astuin takaisin joogasalille. Jälleennäkeminen oli täynnä lämpöä ja lempeyttä, vaikka aloittaminen ei koskaan ole helppoa. Suurimmat esteet ovat mielessä, ja salin kynnys voi olla järkyttävän korkea, jos harjoitusta ei ole tehnyt hetkeen.
Jooga on salaperäinen laji. Kun joogan tielle on kerran lähtenyt, sieltä ei voi "lähteä pois". Olen aina ajatellut, että jooga on vain yksi apu henkistymiseen, ei koskaan itsetarkoitus. Elämä itse on tie, ja joogaharjoitus ikään kuin peilikuva siitä. Vaikka en ole harjoitellut fyysisesti johonkin aikaan, niin olen kuitenkin tehnyt työtä jooga-asian kanssa. Tauko on ollut tarpeellinen, ja se on ollut pakko pitää. Sekin on ollut osa harjoitusta. Sen aikana olen joogannut usein unissani, ja valveilla ollessakin työstänyt kipeitä asioita, jotka ovat muodostuneet ylitsepääsemättömiksi asioiksi matolla. Minulle läheisen ihmisen kuolema hiljattain ja jo aivan pienenä lapsena kokemani väkivalta ja siitä johtunut luottamisen vaikeus ovat välillä tehneet harjoituksen vaikeaksi. Näitä asioita työstän edelleen, opettelen olemaan niiden kanssa myös harjoituksessa, hyväksymään jokaisen hetken sellaisena kuin se tulee - vaikka sitten vain istuisin matolla ja itkisin.
Jooga sanaistuu erittäin kömpelösti, ja olen miettinyt pitkään, voinko edes kirjoittaa blogia siitä. Jooga on niin henkilökohtainen ja kokemuspohjainen juttu, että siitä puhuminen on oikeastaan turhaa. Joogaa ei voi kuin tehdä. Mutta päätin sittenkin yrittää kuvailla retkeäni ja järjestellä ajatuksia, joita se herättää.
Eilen kokeilin hotjoogaa. Ensimmäistä kertaa olin matolla 32 asteen lämpötilassa. Hakeuduin hotjoogaan, koska intuitiivisesti tuntui, että tarvitsen lempeyttä harjoitukseen. Lämpö auttoi selvästi kehoani, joka on hyvin hidas ja Kapha-tyyppinen. Hotjoogaa voi avata hikoiluhanat isostikin, mutta minulla oli juuri mukavan lämmin tehdä harjoitusta.
Muuten hotjooga oli luonteeltaan rauhallista verrattuna astanga-harjoitukseen, jota olen tehnyt aiemmin. Kuumuus vaati osansa, eikä harjoitusta yksinkertaisesti voinut tehdä liian kovaa. Lämpö auttoi myös kehoa nopeammin aloituskankeuden yli, joka astangassa tuntui välillä turhauttavalta. Astangaharjoituksessa tuntui usein, että kun kehon oli lopulta saanut kunnolla lämpimäksi, niin olin jo fyysisesti niin poikki, etten jaksanut enää varsinaisia asanoita. Aurinkotervehdysten, alkuliikkeiden ja seisomasarjan jälkeen kroppa sanoi jo ei kiitos, vaikka siitähän itse joogaamisen riemu vasta alkaisi.
Hot-tunnilla oivalsin syvällisesti seuraavan asian: joogaa on todellakin monenlaista, harjoitus voi olla äärettömän monennäköinen ja -tuntuinen. Joogateitä on yhtä monta kuin on joogeja, ja jokainen niistä on juuri omanlaisensa ja oikeanlaisensa. Lempeyttä lähdin hakemaan harjoitukseeni ja sitä löysin. Tämä tuttavuus kehittynee pysyvämmäksi ystävyydeksi - toivon niin.
